sorsat

Sibelius-Akatemia:
Oppimateriaalit

Sibelius-Akatemiaan pyrkiville ja muille kiinnostuneille
Yleismusiikillisten taitojen opas

Suomen musiikioppilaitosten liitto

Tavoitteet

MUTES ry pyrkii ylläpitämään jatkuvaa sisällöllistä ja menetelmällistä kehittämistyötä musiikin yleisten aineiden opetuksessa ja tukemaan näiden aineiden opettajia heidän työssään. Tavoitteena on myös toimia keskustelufoorumina ja koordinoivana yhteistyöelimenä sekä yhteyksien luojana musiikin yleisten aineiden opetusta antavien tahojen ja musiikkialan eri sidoryhmien välillä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Musiikinteoria- ja säveltapailupedagogit MUTES r.y. ja sen kotipaikka on Helsinki.
 
2 § Yhdistyksen tarkoituksena on
- edistää ja kehittää musiikinteorian, musiikkianalyysin ja muiden yleisten aineiden pedagogisia ja didaktisia menetelmiä sekä tukea alan tutkimustoimintaa,
- toimia jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä,
- olla yhteistyössä muiden musiikkiyhteisöjen kanssa ja
- pitää yhteyksiä alansa ulkomaiseen toimintaa
 
3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- järjestää seminaareja, koulutustilaisuuksia ja konsertteja,
- tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja,
- seuraa ja ottaa osaa alansa pedagogiseen ja tieteelliseen toimintaan kotimaassa ja ulkomailla,
- voi liittyä jäseneksi sellaisiin koti- ja ulkomaisiin järjestöihin ja yhteisöihin, joilla on vastaavat tavoitteet ja  toimintaperiaatteet sekä
- voi harjoittaa alansa julkaisu- ja kustannustoimintaa.
 
4 § Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton.
Yhdistyksen toimintaa ei saa johtaa voiton tai muun taloudellisen hyödyn hankkimiseen siihen osallisille.
 
5 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen toimintaa ja jonka hallitus hyväksyy varsinaiseksi jäseneksi. Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä jokainen henkilö, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa ja jonka hallitus hyväksyy jäseneksi.
Hallitus on yhdistyslain 14.§:ssä mainitun edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen yhdistyksestä. Erottamispäätöksestä voidaan valittaa yhdistyksen kokoukselle. Valitus on jätettävä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle 30 päivän kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta.
Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai ilmoittamalla siitä merkittäväksi yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroaminen tulee voimaan heti. Sen kauden jäsenmaksu jää yhdistykselle.
 
6 § Yhdistys voi kokouksensa päätöksellä kutsua kunniajäseniä, joilta ei peritä jäsenmaksua.
Varsinaiset jäsenet ja kannatusjäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus määrätään vuosikokouksessa.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä äänioikeus
 
7 § Hallitukseen kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kuusi-kahdeksan kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä.
Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet sen muista jäsenistä on saapuvilla.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
 
8 § Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastohoitajan sekä muut tarpeelliset virkailijat. Varapuheenjohtajaa lukuunottamatta em. henkilöt voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Käytännön asioiden hoitoa varten voi hallitus asettaa työvaliokuntia ja jaostoja, joiden valtuudet määrää hallitus.
 
9 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, aina kaksi yhdessä.
 
10 § Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet.
 
11 § Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja vuosikertomus sekä muut tarpeelliset asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.
 
12 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään helmi- maaliskuussa hallituksen määräämänä aikana.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää ilmoitetun asian käsittelemistä varten.
Kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään 14 vrk ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu koko valtakunnan aluella yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä.
 
13 § Yhdistyksellä on oikeus hankkia, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia  ja testamentteja.
 
14 § Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa,
2) esitetään yhdistyksen vuosikertomus,
3) esitetään yhdistyksen tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntamisesta tilivelvollisille,
4) päätetään jasenmaksun suuruudesta erikseen varsinaiselle ja kannatusjäsenelle,
5) hyväkystaan tulo – ja menoarvio sekä toimintasuunnitelma alkaneelle vuodelle,
6) valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi,
7) valitaan kuusi-kahdeksan muuta hallituksen jäsentä joka toinen vuosi,
8) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä kuluvan vuoden tilejä ja hallintoa tarkastamaan,
9) päätetään muista hallituksen tai jäsenten esittämistä asioista ottaen huomioon näiden sääntöjen 15.§:n ja yhdistyslain l4.§:n määräykset.
 
15 § Jäsenten yhdistyksen kokouksessa esittämät asiat voidaan ottaa käsiteltäviksi, ei kuitenkaan päätettäviksi. Jos jäsen haluaa jonkin asian yhdistyksen kokouksessa päätettäväksi, toimittakoon siitä kirjallisen esityksen hallitukselle 21 vrk ennen kokousta.
 
16 § Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi milloin on kysymys näiden sääntöjen 17. ja 18. pykälissä mainituista asioista.
 
17 § Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa vähintään 3/4 annetuista äänistä.
 
18 § Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajalla pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi purkautumisesta päättäneen kokouksen lähemmin määräämällä tavalla.